Maailma muuttui aika päiviä sitten, mutta kaupunkikeskustat eivät muuttuneet sen mukana.
Ennen kirkkojen edessä oli aukio jumalanpalveluksien jälkeisiä kokoontumisia varten, kaupungintalolla ja virastoissa käytiin asioimassa ja tori oli kaikenlaisen kaupankäynnin keskus. Viimeistään vuosituhannen vaihteessa monet näistä toiminnoista muuttivat muotoaan. Asiointi siirtyi www-sivuille, sosiaalinen vuorovaikutus kahviloihin, ravintoloihin ja älypuhelimien näytöille. Oulussa kaupankäyntipaikkojen kilpailu myös lisääntyi Zeppeliinin ja Ideaparkin rakentamisen jälkeen, samalla kun kivijalan toimialat löysivät verkkokaupan.
Julkinen tila kaupunkikeskustassa ei siis ole enää yhtä selvästi välttämättömyys, vaan siitä on tullut enemmän valinnanvarainen ympäristö.
Mielikuva kaupunkielämästä on myös jäänyt polkemaan paikoilleen. Näemme paikalliset ihmiset yhä lähiöissä asuvina kuluttajina, jotka käyvät keskustassa pelkästään ostamassa tavaroita, vaikka selvitykset kertovat, että oululaiset haluavat keskustan, jossa voi kuljeskella, oleskella ja ihastella kaupunkiympäristöä. He haluavat kohdata, olla yhdessä muiden ihmisten kanssa ja huomata illalla, että yllättävän moni asia hoitui vähän kuin vahingossa siinä samalla.
Harmittavan usein lauantaisin kaupungilla ollessaan oululaiset kokevat, että eivät haluaisi vielä lähteä kotiin, mutta eivät keksi minne menisivät sen jälkeen kun tutut rutiinit on jo käyty läpi.
Alle 45-vuotiailla oululaisilla tätä vanhanaikaista ”asiointi-suhdetta” keskustaan ei ole koskaan ollutkaan. Lapsia ja nuoria sen sijaan kielletään menemästä yksin tai kavereiden kanssa keskustaan, lasten kohdalla kysymys on autojen alle jäämisen pelosta ja nuorten kohdalla pelätään vaaroja, joita muut ihmiset edustavat.
Kun kehitämme keskustaa vanhentuneiden ajattelumallien mukaisesti, nostamme keskiöön vetovoiman (suuret hankkeet nähdään lupauksena tästä) ja saavutettavuuden (liikenne ja pysäköinti hallitsevat keskustelua). Osa samaa keskustelua ovat myös tapahtumat, jotka nähdään välinearvonsa kautta, niiden tehtävänä on ihmisten houkuttelu ei-niin-viihtyisään keskustaan. Eivätkä nämä näkökulmat ole vääriä, mutta ne ovat vain osa tasapainoista kokonaisuutta.
Kaupallisen keskustan nopea laajentaminen voisi kuitenkin osoittautua virheeksi. Paikalliset ihmiset pitävät pientä keskustaa viehättävänä ja elinkeinoelämä suosii keskittämistä, kaupallisen keskustan on oltava riittävän pieni kukoistaakseen.
Kaupallisen keskustan laajentamisen sijasta panokset on kohdennettava olemassa olevan julkisen tilan laadun parantamiseen. Sillä kun ihmisillä ei enää ole pakottavia syitä käyttää julkista tilaa, he käyttävät sitä vain jos se on laadukas. Ihmiset eivät esimerkiksi vietä aikaa talvella keskustassa, jos sieltä ei löydy paikkoja, jossa lunta ja jäätä hyödynnetään toiminnallisesti tai jossa hämärän avulla rakennetaan romanttinen tunnelma. Julkisen tilan käyttö ei enää synny käytännön pakosta, se pitää ansaita hyvällä suunnittelulla.
—
Siksi tämä julkisen kaupunkitilan visio 2030 avaa neljän ydinkeskustassa tai sen liepeillä olevan kohteen avulla sitä mitä kaupunkikeskustan laatu oululaisten näkökulmasta on. Vaikka tämä laatu kumpuaakin olemassa olevista vahvuuksista ja on toteutettavissa kohtuullisella kustannusarviolla, rakentaa se sellaista merkityksellisyyttä, jota vaeltelu Ideaparkin pitkällä käytävällä tai verkkokaupan selailumaraton kotisohvalla ei tarjoa.
Eikä tätä (elämän)laatua voi mitata euroina, se on kaupunkiympäristön synnyttämä tunne eli kokemus inhimillisten tarpeiden täyttymisestä.
TAUSTAA
Julkisen tilan visio 2030 syntyy sekä tarpeesta kiteyttää asukkaiden kanssa kirjotetut toivotun tulevaisuuden narratiivit* katutason ”näkymiin”, jotta ne pystyttäisiin viestimään paremmin suurelle yleisölle. Samaan aikaan olemme tehneet havainnon, että olemassa olevan julkisen tilan kehittäminen toiminnallisella tasolla tuntuu jäävän usein kuolleeseen kulmaan aivan kuten kaupunkisosiologi Pasi Mäenpää Helsinki takaisin kirjassaan kirjoittaa. Eli kun keskustan tulevaisuutta visioidaan Oulussa – aivan kuten muuallakin – tulevaisuudesta käytävää keskustelua hallitsevat liikenneratkaisut, isot julkiset hankkeet ja yksityiset investoinnit, eikä se minkälaista olisi ihmisten inhimillisiä tarpeita aiempaa paremmin palvelevaa kaupunkiympäristö.
Visio on syntynyt hankkeessa, joka yhdistää rohkeasti tiedettä, taidetta, teknologiaa ja tarinoita, jotta voisimme rakentaa ihmisten elämälaatua tukevan kaupunkikeskustan. Näin rakennamme yhdessä tulevaisuuden Oulua asukkaiden, kaupungin ja elinkeinoelämän kanssa yhteistyönä. Tavoitteena tukea ihmisiä kestävän elämäntavan tavoittelussa siten että varmistetaan samalla kaupunkikeskustan pitkän ajan elinvoima tilanteessa, jossa kaupunkikeskustojen rooli on kaikkialla maailmassa suuressa murroksessa.
*Toivotun tulevaisuuden narratiivit ovat syntyneet poikkeuksellisen yhteistyön tuloksena. Mukana ovat olleet niin tutkijat yliopistolta kuin myös taiteilijat ja hankkeen oma asiantuntijatiimi, johon kuului Minna Koskelo (tulevaisuuden tutkija ja palvelumuotoilija), Johanna Laurinen (etnografi ja palvelumuotoilija) ja Timo Berry (aluemarkkinoinnin asiantuntija).
HANKKEEN OHJAUSRYHMÄ
– Kari Nykänen, kaavoitusjohtaja, Oulun kaupunki
– Iina Kuvaja , kaupunkikeskustan liike-elämän edustaja, Muoti Privaatti
– Jukka Heinänen, dramaturgi ja narratiivien ammattilainen, Oulun Teatteri
– Ari Saine , älykaupungin asiantuntija, BusinessOulu
– Harriet Urponen, viestintäjohtaja, Oulun kaupunki
– Pauliina Ulkuniemi, professori, kestävän talouden asiantuntija / Oulun Yliopiston kauppakorkeakoulu
– Johanna Laurinen, toimitusjohtaja, etnografi ja palvelumuotoilija, Designmatters Studio
– Heikki Myllylahti,, toiminnanjohtaja ja kulttuuriantropologi, Oulu Urban Culture ry
– Leena Vuotovesi, toimitusjohtaja & kulttuuriantropologi, Oulun Liikekeskus ry
– Veli-Matti Keloneva, kehittämisjohtaja, Oulun kaupunki
– Eini Vasu , asemakaava-arkkitehti, Oulun kaupungin Keskustavisio 2026-40
Toivottu tulevaisuus 